Mulla on sydän
ja se toimii
ja takkuinen tukka mutta
hiukset kuitenkin

maanantai 31. maaliskuuta 2014

Kun tänään lähden


Hei!
Piakkoin auto starttaa kohti Oulua, josta lennämme Helsinkiin.
Siellä vietämme muutaman yön ja torstaiaamuna lähtee lento Kroatian Splitiin.
Viisi viikkoa pohjoissuomessa on kulunut ihan siivillä, hurjan suuren määrän on kerennyt nähdä ihmisiä ja tekemään kaikenlaista hauskaa, siitäkin huolimatta vielä paljon jäi tekemättä ja muutamia ihmisiä olisi halunnut nähdä enemmänkin.
Noo eiköhän me sieltä vielä takaisikkin tulla, aikahan ei lopu tästä kaikkeudesta koskaan!
Oli tosi ihanaa, kiitos kaikille rakkaille joiden kanssa on saanut viettää unohtumattomia hetkiä ja joita ilman en olisi täällä jaksanut näin kauaa ollakkaan!<3


Reissu lähenee nyt hurjaa vauhtia, ei sitä vielä oikein pysty käsittämäänkään mitä oikein on tapahtumassa.
Toisaalta, en kyllä edes yhtään tiedä mitä on tapahtumassa, kauan viivymme, missä kaikkialla olemme, mitä teemme, tai yhtään mitään mistään.
Onhan se jännää, mut tuntuu tosi hyvältä, vapautunut olo suorastaan.
Kaikki on mahdollista.
Tästä on niin hurjan kauan haaveiltu ja nyt se viimein toteutuu.
Aion ottaa siitä kaiken irti.
Onneksi en ole luonut reissuamme kohtaan minkäänlaisia odotuksia, ettei vastaan tule turhia pettymyksiäkään.
Päivä kerrallaan ja fiiliksen mukaan eletään, niinkuin tähänkin asti.
Kirjoitan tätä tekstiä nyt tosi kiireellä, toivottavasti ei tuu hurjasti typeriä aivopieruja.
Pyrin aina joskus jossain reissun päältä(nettikahvilois yms) kirjoittelemaan tänne kuulumisia ja postailemaan upeita kuvia teidänkin iloksi, mutta se jää nähtäväksi kuinka hyvin se sitten käytännössä onnistuu.
Postauksia varmaan tulee aika harvakseltaan, edessä on kuitenkin jonkin asteinen seikkailuretki, jossa haluan olla mahdollisimman irti kaikista teknisistä laitteista.
Ihanaa kevättä kaikille sinne ruudun toiselle puolen, ollaan kuulolla taas kun sen aika koittaa!<3
Nauttikaa nyt tuosta lisäntyneestä valon määrästä ja muistakaa rakastaa hurjasti tätä maailmaa ja toisianne!







Jotain ihmetyttää kun se kysyy mihin meen
ja mä vastaan: ''mihin vaan''.

Kun tänään lähden, otan mukaan mitä tarvitsen.
Taivaalta tähden valitsen ja sitä seurailen.
Kun tänään lähden, en taakse aio vilkaistakaan
Taivaalta tähden valitsen, vaikken sitä kiinni saa.


<3

6 kommenttia:

  1. Oijoijoi mahtavaa jännittävää matkaa teille seikkailijoille!! <3 Kuvia kehiin sitten vaan, ennemmin tai myöhemmin ja nähdään kun palataan! :)

    VastaaPoista
  2. Voiih! Hyvää matkaa ihanat! ♥

    VastaaPoista
  3. Kiitoksia!<33 kuvia tulee ja kaikki teitä ihania nähdään kun palaillaan joskus!:)
    Toivon mukaan tulee SUPERihana reissu!

    VastaaPoista
  4. Jos siis saan ne kuvat jollain konstilla siirrettyä!:--D

    VastaaPoista
  5. opiskelitko jotain siellä turussa, vai olitko töissä? olisi mielenkiintoista tietää miten saitte kerättyä rahat matkaan :) vai onko kenties vanhemmat rahoittajina :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En opiskellut, poikakaverini oli töissä osan ajasta ja silloin laitettiin rahaa säästöön mitä voitiin, kaikki synttäri\joululahjat pyydettiin rahana ja myytiin omia tavaroita, että ei ole vanhemmat rahoittajina :D eikä meillä paljoa rahaa edes loppujen lopuksi reissuun ole, tarkoitus elää hyvin vaatimattomasti ja sniiduilla kaikessa mahdollisessa!

      Poista

Kiitos kun ilahdutit päivääni kommentilla! :--)