Mulla on sydän
ja se toimii
ja takkuinen tukka mutta
hiukset kuitenkin

tiistai 15. marraskuuta 2016

Ja minä nousen vaikka putoan


Voi rakas blogi ja rakkaat blogin lukijat. <3
Oikeesti heinäkuussa olen viimeksi postannut?!
Mun kamerassa on vikaa enkä kesän jälkeen oo voinut kuvata, enkä oo saanut aikaseksi hoitakaan sitä asiaa, vaikka se varmaan olisi korjattavissa oleva asia.

En oikein tiedä mitä sanoa tänne, en oikein tiedä edes jatkaako enää tän blogin parissa, ehkä sitten kun taas on valokuvia mitä jakaa..
mutta jatkanko tätä blogia vai teenkö täysin uuden?
Se jäänee vielä mysteeriksi.

Mun elämässä on tapahtunut paljon viimeisen parin vuoden sisään, on ollut suoraan sanottuna aika helvetilliset pari vuotta, vaikka niihin on mahtunut myös paljon kaikkea hyvää.
Nyt odotan uutta parempaa aikaa ja on kai se jollain tasolla jo alkanutkin.
Muutosten tuulet on ollut ilmassa jo pitkään, mutta nyt on tapahtunu jotain suurta mun elämässä.

Oon muuttanut omaan asuntoon Unan kanssa tuossa pieni hetki sitten, oon jättänyt taakseni ihmisen jonka kanssa oon jakanut ja kokenut ilot ja surut viimeisen viiden vuoden aikana.
Ihmisen joka on ollut koko mun elämä ja perhe kaikki nämä vuodet.
Nyt oon alottanut puhtaalta pöydältä, yhtä aikaa rikkinäisempänä ja yhtä aikaa ehjempänä kuin koskaan.
Nyt on mun aika keskittyä itseeni, kohdata omat möröt ja muu maailma vain omilla jaloilla seisten.

Päivä kerrallaan kohti valoisampaa aamua.

Rakkaus, ehkä vielä toinenkin
Hän saapuu vaikka yksi lähtikin
On huomen jotain jota aavistin
Tänään
Herään ehkä vielä toivunkin
Ja toivon, joskus vielä uskonkin
Se saapuu lohtu jonka aavistin
Tänään
Kun minä käännyin olit poissa
Vain varjosi tavoitin
Se minut kätteli koruttomasti neuvoi että nousisin
Kun minä käännyin olit poissa, olit poissa
Jalat vahvistuvat, jalat kantavat
Vaikka illat tuhlaa, aamut antavat
Ja minä nousen vaikka putoan
Nousen vaikka putoan
Kun minä käännyin olit poissa
Vain varjosi tavoitin
Se minut kätteli koruttomasti
Neuvoi että nousisin
Kun minä käännyin olit poissa
Vain varjoas hipaisin
Se sinut saatteli selittämättä
Kielsi että seuraisin

Kun minä käännyin olit poissa, olit poissa

Herään, ehkä vielä toivunkin
Ja toivon joskus vielä uskonkin
Se saapuu, lohtu jonka aavistin
Tänään

Sillä päivä se on kaunis





Me ollaan vihdoinkin vapaita.



1 kommentti:

Kiitos kun ilahdutit päivääni kommentilla! :--)