Mulla on sydän
ja se toimii
ja takkuinen tukka mutta
hiukset kuitenkin

sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Nyt löyty elämään uusi kulma



Päivityksistä on vierähtänyt tovi, liekö täällä enään ketään edes kuulolla?
Vuosikin vaihtui, uskomatonta että elämme jo vuotta 2018.
Vuosi 2017 oli mulle suuren tuskan, kasvun ja rakkauden aikaa.
Talven kipuilin ja sekoilin oman itseni ja eron aiheuttamien haavojen kanssa.
Kesä oli paras mitä oon ikinä elänyt, vietin siitä suurimman osan ajasta muualla kuin Turussa, seikkaillen.
Se kului Tampereella, Helsingissä, festareilla, saarissa; sekä majakkasaarella että eräällä romanttisella veneretkellä.
Kesän loppupuolella tapasin toisen puolikkaani ja niin moni asia loksahti paikalleen, koin jotain niin suurta yhteyttä ja rakkautta että en voi tuntea kuin kiitollisuutta siitä.
Pääsin viimevuonna yhdelle ulkomaanmatkallekin, juurikin tämän uuden rakkaani kanssa.
Syksy ja talvi on ollut terveyden ja muiden huolien kanssa kipuilua, mutta silti luotto elämään ja rakkauteen on ja pysyy, huonoista hetkistä huolimatta.
Mulla on maailman ihanin mies, perhe ja ystävät, joiden kanssa mulla on kunnia jakaa tätä elämän ihmeellisyyttä kaikkine kivikkoineen.

Kameraa en oo saanut vieläkään huollettua ja tämä blogi tuntuu kuuluvan enemmän mun menneisyydelle, menneelle minulle, Fannin ja Teemun elämälle ja koska me ei olla enää me ja minä en ole enää se tyttönen joka aikanaan tämän blogin pystyyn pisti, aion sanoa haikeat hyvästit.

Blogia en aio poistaa, tämä on täynnä kauniita muistoja niin monen vuoden ajalta, tämä blogi on tuonut  valoa kaikkiin niihin pimeisiin aikoihin, tämän kautta olen saanut muutamia sydänystäviä ja tänne olen saanut jakaa hetkiä elämästäni kuvien ja myös tekstien muodossa.

Tämän jättäminen tuntuu yllättävän raskaalta, ajattelin että kyllä minä vielä palaan tänne kivojen kuvien ja tarinoiden kera, mutta nyt tuntuu oikealta ajalta päästää irti.

Toivon tulevaisuudessa omistavani jälleen muunkin kuin puhelimen kameran ja aloittavani jopa uuden blogin, mutta sen aika näyttää.

Kiitos teille kaikille jotka olette kulkeneet mukanani nämä vuodet, teidän kommentit ovat tuoneet paljon iloa päiviini <3!


                                       
                                     































  Ja se kaikista tärkein, muistakaa rakastaa. <3


sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Ulkona kesäyö


Kesä herätti mut eloon, pitkästä pahasta unesta.
Ympärilläni, lähellä ja kaukana on niin rakkaita ja ihania ihmisiä jakamassa tätä elämää kauheuksineen ja kauneuksineen yhdessä minun kanssa.
En voisi olla siitä kiitollisempi, olenko todella ansainnut tällaisia ihmissuhteita?
Haluan uskoa että pystyn antamaan heille saman takaisin mitä he antavat minulle.

Puut ovat täydessä lehdessä, tuomet kukkii ja syreeneissäkin on jo pienet nuput.
Voi kesä miten olen sinua odottanut ja nyt yhtäkkiä oletkin täällä?!
Täynnä rakkautta, iloa ja uusia seikkailuja.

Ulkona on lämmin sateinen kesäyö, olen odottanut tuota tuoksua.
Tuota huumaavaa uudistavaa tuoksua.

Tässä ja juuri nyt, olen onnellinen.

''Ja ulkona kesäyö,
satoi kasvoille kyyneleitä.

Istun hämärässä.
Odotan vieläkin hetkeä,
joka ei lopu koskaan.
Saapuisi hiljaisuus,
kertoisi minulle kuinka
kaikki lopulta katoaa.
Näen valot taivaalla
ja juoksee selässä kylmiä väreitä.''



Ihanaa kesää kaikille, kulkekaa ja kokekaa <3



sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Ne muistot mua tänään halaa



Kevät, se on mulle aina ollut ristiriitaisten tunteiden aikaa.

 Toisaalta toivoa ja iloa tulevasta kesästä.
 Kaikki herää pikkuhiljaa eloon. Ehkä vielä minäkin.
 Vielä oon vähän sumussa ja kummissa oloissa.
Yleensä kevät on aina ollu mulle hankalaa ja oonkin monesti kokenut itseni aika masentuneeksi.
 Lisääntynyt valon määrä saa mut usein vaan väsyneeksi, toisten aivot toimii sillä tapaa.
 En koe itseäni ehkä masentuneeksikaan nytten.
 Oon vaan tosi väsynyt ja hämmentynyt.
 Mulla on taustalla raskain talvi mitä oon koskaan kokenut.
 Nyt on tasan 3-vuotta siitä kun oltiin Teemun kanssa Kroatiassa, juuri huhtikuu vietettiin siellä.
 Facebookkiin ilmestyneet "muistokuvat" ovat saaneet muistot ja tunteet pintaan.
Saanut minut miettimään häntä ja meitä.
 Muistelemaan sitä reissua, se oli vaikeuksineen niin uskomattoman hienoa.
 Ensimmäinen kunnon ulkomaanreissu ja suuri seikkailu meille.
Kauhee matkakuume, välillä niin kova et tuntuu et tukehdun tähän kaipuuseen.
 Erityisesti mielessäni on hetket iltaisin kun yhden Splitin hostellin katolla istuttiin savupiipun vieressä, oli lämmintä ja pimeää.

 Tuijoteltiin kaupungin valoja ja hälinää sylikkäin.
Muistan kuinka onnelliseksi ja eheäksi tunsin itseni silloin.
Tosi vapaaksi.
 Vaikka olen tyytyväinen nyt ja näin niin silti noita hetkiä muistellessa ajattelen, miksi ja miten kaikki meni näin?
 Miten mun tarina jatkuu?
 Haluan pystyä hengittämään paremmin, haluan tuntea itseni elävän, oikein todella elävän ja nauttivan.
Täysin sydämin, täydellä voimalla.
 Sitä toivon tältä kesältä, rakkautta kaikissa muodoissa. <3



Pysähdyin, ja rakastuin.
Sä teit saman, mut sit mä luhistuin.
Ekaks mä en luottanut ollenkaan
ja just kun opin luottamaan.
Sä et uskonut ja tahdoit lopettaa.
Ja sit mä lähinkin menemään.




keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Kaikki muuttuu


Oon viimeiset puol vuotta ''suunnitellut'' päiväkirjan pitämistä, tai edes jonkinlaista kirjoittelun aloittamista uudelleen.
Tein sitä ennen paljon, koin sen tosi terapeuttiseksi.
Jotenki se vaan on jäänyt pois ja olen kaivannut sitä, mutta kirjoittaminen on pelottanut, selittämättömästä syystä.
Niin paljon on tapahtunut , päivistä on ollut vaikeaa selvitä.
Nyt tänä yönä sain sen tehtyä.
Tekstiä tuli helposti ja se tuntui hyvältä.
Haluan jakaa sen täällä, teidän kanssanne, vaikka tiedostan että jaan nyt hyvin henkilökohtaisia asioita.
Ehkä on tyhmää kertoa ''päiväkirjansa'' sisältöä, mutta tavallaan tämä blogikin on sitä, julkinen päiväkirja ja niin kauan kuin tämä tavalla tai toisella on elossa, haluan pitää sen aitona.
Enkä ole käynyt täällä pitkään aikaan enkä jakanut mtn oikeaa elämästäni, joten nyt siitäkin syystä voisin hieman raottaa pienen palan elämääni ja ehkä lähinnä menneen päivän tapahtumia ja tuntemuksia.


15.3.2017

Mihin tää aika menee?
Kohta meidän erosta on kulunut jo viis kuukautta?!
Tuntuu että aika on mennyt tosi nopee..
Eihän siitä ole kuin hetki kun kuljin puistosta toiseen martissa Unan kanssa ja harkitsin lähtemistä.
Kuinka joka aamu muutin mieleni ja aamulenkit meni itkiessä.
Se oli lokakuu.
Nyt ollaan jo maaliskuun puolessa välissä.
Toisaalta tuntuu kuin nuista hetkistä olisi mennyt jo ikuisuus.
Kaikki on nyt toisin, mutta yhä kamppailen samojen vaikeuksien kanssa.

Silti olen kasvanut ja vahvistunut suuresti.
On vain opeteltava olemaan armollisempi itselleen.
Tehdä parhaansa ja sen on riitettävä, vaikka se paras olisi just nyt vajavaista.

Tänään hyvästelin konkreettisesti sinut.
Olet lähdössä kauas seikkailuun, mutta tällä kertaa minä en olekaan kanssasi.
Joku muu on.
Tunteeni ovat sekavat.
Tämä oli tärkeä kohtaaminen.
Se oli lämmin, siinä oli paljon tunnetta.
Kaikki välillämme on muuttunut, silti jokin yhteys on säilynyt.
Kai se on ihan luonnollista, kun olet 5-vuotta jakanut ilot ja surut ja koko elämäsi jonkun kanssa.
Ei kai kaikki se välittäminen ja yhteys vain katoa savuna ilmaan.
Halasimme pitkään ja lujasti, suukotit otsaani ja sanoit ''Olet tärkeä''.
Oli vaikeaa irroittaa otetta sinusta.
Tein sen jo marraskuun alussa, nyt tein sen viimeisen kerran.
On aika päästää irti.
Case closed.
Odotan elämääni jotain uutta ja hienoa.
Olen täysin kesken, mutta valmis siirtymään  eteenpäin.

Rakkaudella
Fanni.












Seitsemän sekuntia aikaa katua sun tekoja,
kauheimmat jutut sä voit jättää kertomatta.
Mitä jos meteoriitti tippuu päähäsi ennenkun ehdit sanoa ne kaikkein tärkeimmät sanat?
Minä en unohda sinua koskaan, vaikka en muistaisi omaa nimeäni.




maanantai 13. helmikuuta 2017

Kaikki lopulta katoaa





Istun hämärässä,
alkoi hetki joka tuntui
kuin se ei loppuisi milloinkaan.
Hetkeksi hiljaisuus saapui
luokseni kuin olento ja huusi:
''Älä pelkää maailmaa''.
Istuimme hetken yhdessä
ja avaruus katsoi meitä.









sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Vailla aurinkoo



Mun päivistäni  aurinko jäi pois.
Se häipyi samalla kuin sinäkin.
Nyt varjoissa mä liikun, palelen,
koleat illat ja aamutkin.

Vailla aurinkoo, sairaan yksin oon.
Vailla aurinkoo.

Taivas on aivan valoton.
Loista kuukaan ei, kuka hohteen siltä vei?
Ja kuinka käy, jos sinua ei näy ja pimeys peittää maan?
Ja pimeys peittää maan.

En ilman sua nyt osaa suunnistaa.
En tiedä minne lähteä,
Tuu takaisin ja valaise mun maa.
Seuraan sua kuin tähteä.

Vailla aurinkoo, sairaan yksin oon.
Vailla aurinkoo.





tiistai 15. marraskuuta 2016

Ja minä nousen vaikka putoan


Voi rakas blogi ja rakkaat blogin lukijat. <3
Oikeesti heinäkuussa olen viimeksi postannut?!
Mun kamerassa on vikaa enkä kesän jälkeen oo voinut kuvata, enkä oo saanut aikaseksi hoitakaan sitä asiaa, vaikka se varmaan olisi korjattavissa oleva asia.

En oikein tiedä mitä sanoa tänne, en oikein tiedä edes jatkaako enää tän blogin parissa, ehkä sitten kun taas on valokuvia mitä jakaa..
mutta jatkanko tätä blogia vai teenkö täysin uuden?
Se jäänee vielä mysteeriksi.

Mun elämässä on tapahtunut paljon viimeisen parin vuoden sisään, on ollut suoraan sanottuna aika helvetilliset pari vuotta, vaikka niihin on mahtunut myös paljon kaikkea hyvää.
Nyt odotan uutta parempaa aikaa ja on kai se jollain tasolla jo alkanutkin.
Muutosten tuulet on ollut ilmassa jo pitkään, mutta nyt on tapahtunu jotain suurta mun elämässä.

Oon muuttanut omaan asuntoon Unan kanssa tuossa pieni hetki sitten, oon jättänyt taakseni ihmisen jonka kanssa oon jakanut ja kokenut ilot ja surut viimeisen viiden vuoden aikana.
Ihmisen joka on ollut koko mun elämä ja perhe kaikki nämä vuodet.
Nyt oon alottanut puhtaalta pöydältä, yhtä aikaa rikkinäisempänä ja yhtä aikaa ehjempänä kuin koskaan.
Nyt on mun aika keskittyä itseeni, kohdata omat möröt ja muu maailma vain omilla jaloilla seisten.

Päivä kerrallaan kohti valoisampaa aamua.

Rakkaus, ehkä vielä toinenkin
Hän saapuu vaikka yksi lähtikin
On huomen jotain jota aavistin
Tänään
Herään ehkä vielä toivunkin
Ja toivon, joskus vielä uskonkin
Se saapuu lohtu jonka aavistin
Tänään
Kun minä käännyin olit poissa
Vain varjosi tavoitin
Se minut kätteli koruttomasti neuvoi että nousisin
Kun minä käännyin olit poissa, olit poissa
Jalat vahvistuvat, jalat kantavat
Vaikka illat tuhlaa, aamut antavat
Ja minä nousen vaikka putoan
Nousen vaikka putoan
Kun minä käännyin olit poissa
Vain varjosi tavoitin
Se minut kätteli koruttomasti
Neuvoi että nousisin
Kun minä käännyin olit poissa
Vain varjoas hipaisin
Se sinut saatteli selittämättä
Kielsi että seuraisin

Kun minä käännyin olit poissa, olit poissa

Herään, ehkä vielä toivunkin
Ja toivon joskus vielä uskonkin
Se saapuu, lohtu jonka aavistin
Tänään

Sillä päivä se on kaunis





Me ollaan vihdoinkin vapaita.