Ilman sinua olen lyijyä

Mitäs kaikkea onkaan menneinä viikkoina tapahtunut?
Niin paljon kaikenlaista, kuvia olen ottanut hyvin vähän verrattuna siihen mitä kaikkea oon tehnytkään!
  On ollut sekä kivoja että kamalia hetkiä, riemukkaita ja raskaita.
Välillä ollut niin väsyksissä tähän pimeään ja harmauteen, ensimmäistä kertaa kuukauteen näin tänään kuun pilkottavan pilvien takaa ja se antoi toivoa siitä että ehkä huomenna voisi näkyä hieman aurinkoakin?
Voisiko?
Olen nähnyt paljon rakkaita, saanut jakaa kauniita hetkiä ystävien ja perheen kanssa.
On ollut monenlaista aihetta juhlaan.
Annan kuvien kertoa lisää :)

Käsiteltiin kurpitsaa!

Tehtiin siitä keittoa ja rauhanlyhty!
Kurpitsa oli vielä tuttaviemme itse kasvattama :)

 Tämä lyhty tehtiin kyllä vasta viikko Halloweenin jälkeen mutta väliäkö tuolla!

 Stailattiin Markuksen tukka uuteen uskoon hänen avovaimonsa Marjon kanssa, jotenkin jäi silti sellainen fiilis että Make ei tainnut tästä kampausvalinnasta tykätä..
Ihmettelen kyllä suuresti, on niin söpö.

Yhden sunnuntain taas vietin löytöeläinkodilla kissoja hoitaen, voi millaista iloa nuista ihanuuksista saakaan.

 Onni!<3

 Nämä kaksi pörröstä ovat aina piilosilla.

 Totoro-turrikka!<3

Ja tämä ihana kissaneito Esmeralda vei sydämeni tyystin... jos elämäntilanteeni olisi toinen, hän olisi jo minulla.

Myös näiden hurmureiden seurasta olen saanut nauttia:

Näin loppuun vielä kevennykseksi nämä siskon synttärikakun päällä olleet veijarit:

 Myyn nuttura oli pudonnut!

Tulipas nyt tällainen aivan hupsu sekava postaus.. no mut sellane on mun pääkin joten voiko muuta oottaa! :--D


Allapäin kaupunki kietoutuu sumuun.
Hetken vielä jaksan olla hiljaa.

Niin kuulen suurten puiden kuoron

Löysin läheltä tulevaa kotiani ihanan metsän, sellaisen kuin saduissa, sellaisen missä peikot, keijut ja menninkäiset asustaa.
Rakastuin siihen paikkaan, eikä siihen tulevalta kodiltamme ole kuin pieni kävelymatka, koko metsä oli yhtä sammaletta.
En ole missään nähnyt vastaavanlaista.

Esiä-isiä saan kiittää,
että tää pienen hetken riittää.
Mitä tämän jälkeen,
ei oo välttämättä tärkee.

Kädet irti ohjaksista ota

Eräänä kesäkuisena päivänä päätimme lähteä peikkoporukalla ystävämme perheen mökille saareen Preiskariin, Raahen saaristoon.
Siitä on jo niiin kauan... ainakin se tuntuu siltä näin pimeään marraskuun aikaan kun muistelee tuota lämmintä ja aurinkoista kesäkuuta.
Se oli ihana retki rakkaiden kanssa lähelle, mutta silti kauas, ainakin koki olevansa niin irrallaan ja kaukana Raahen kaupungista tuolla suojaisassa saaressa, meren ja metsän ympäröimänä.
Nyt vasta saatiin ystäväni kanssa aikaiseksi siirtää minun koneelleni nämä kuvat, jotka on siis otettu hänen kamerallaan, joten näissä on sekä minun että Millan ottamia kuvia.
Itseasissa myös Teemun ottamia kuvia :)

Voi kuinka näitä hetkiä muistellessa ja kuvia katsellessa tulee ikävä kesää ja kärpäsiä.
No mutta, kyllä se harmauskin tästä hellittää, vielä tulee valkea maa ja aurinkoiset päivät! :) 

Lähdimme Teemun ja Tommin kanssa seikkailemaan toiselle puolelle saarta, metsien ja heinikoiden läpi kuljimme katsomaan auringonlaskua ja mitä kaikkea kaunista ja kamalaa löysimmekään!

 Poikien taiteilut kivillä!

 Kaiken kauneuden keskeltä löysimme tällaista kamalaa, jonkun hyljeparan raato..

 Ja seurauksia kesäkuussa Raahen rautaruukilta mereen valuneesta poltto-öljystä..

Öljy oli ennättänyt jo näillekkin rannoille.

Jos osaat puhua, osaat laulaa
Jos osaat kävellä, osaat tanssii
Jos osaat seistä, osaat myös istua hiljaa aloillasi
ja voit oppii.

<3