Mulla on sydän
ja se toimii
ja takkuinen tukka mutta
hiukset kuitenkin

sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Nyt löyty elämään uusi kulma



Päivityksistä on vierähtänyt tovi, liekö täällä enään ketään edes kuulolla?
Vuosikin vaihtui, uskomatonta että elämme jo vuotta 2018.
Vuosi 2017 oli mulle suuren tuskan, kasvun ja rakkauden aikaa.
Talven kipuilin ja sekoilin oman itseni ja eron aiheuttamien haavojen kanssa.
Kesä oli paras mitä oon ikinä elänyt, vietin siitä suurimman osan ajasta muualla kuin Turussa, seikkaillen.
Se kului Tampereella, Helsingissä, festareilla, saarissa; sekä majakkasaarella että eräällä romanttisella veneretkellä.
Kesän loppupuolella tapasin toisen puolikkaani ja niin moni asia loksahti paikalleen, koin jotain niin suurta yhteyttä ja rakkautta että en voi tuntea kuin kiitollisuutta siitä.
Pääsin viimevuonna yhdelle ulkomaanmatkallekin, juurikin tämän uuden rakkaani kanssa.
Syksy ja talvi on ollut terveyden ja muiden huolien kanssa kipuilua, mutta silti luotto elämään ja rakkauteen on ja pysyy, huonoista hetkistä huolimatta.
Mulla on maailman ihanin mies, perhe ja ystävät, joiden kanssa mulla on kunnia jakaa tätä elämän ihmeellisyyttä kaikkine kivikkoineen.

Kameraa en oo saanut vieläkään huollettua ja tämä blogi tuntuu kuuluvan enemmän mun menneisyydelle, menneelle minulle, Fannin ja Teemun elämälle ja koska me ei olla enää me ja minä en ole enää se tyttönen joka aikanaan tämän blogin pystyyn pisti, aion sanoa haikeat hyvästit.

Blogia en aio poistaa, tämä on täynnä kauniita muistoja niin monen vuoden ajalta, tämä blogi on tuonut  valoa kaikkiin niihin pimeisiin aikoihin, tämän kautta olen saanut muutamia sydänystäviä ja tänne olen saanut jakaa hetkiä elämästäni kuvien ja myös tekstien muodossa.

Tämän jättäminen tuntuu yllättävän raskaalta, ajattelin että kyllä minä vielä palaan tänne kivojen kuvien ja tarinoiden kera, mutta nyt tuntuu oikealta ajalta päästää irti.

Toivon tulevaisuudessa omistavani jälleen muunkin kuin puhelimen kameran ja aloittavani jopa uuden blogin, mutta sen aika näyttää.

Kiitos teille kaikille jotka olette kulkeneet mukanani nämä vuodet, teidän kommentit ovat tuoneet paljon iloa päiviini <3!


                                       
                                     































  Ja se kaikista tärkein, muistakaa rakastaa. <3


2 kommenttia:

Kiitos kun ilahdutit päivääni kommentilla! :--)