Mulla on sydän
ja se toimii
ja takkuinen tukka mutta
hiukset kuitenkin

tiistai 9. helmikuuta 2016

Tää maailma puhdistaa



Edellisessä postauksessa oltiin myrskyävän meren äärellä,
saman päivän aikana käytiin vielä katsomassa Castelo de Sesimbraa, tunnetaan myös Maurien linnana(?).

Muut halus mennä merelle mut mä halusin mennä linnoitukselle, mentiin sit molempiin!
En mä nyt niin älyttömän kiinnostunut ollut tuosta linnoituksesta, tai sen raunioista, halusin sinne sen takia et tiesin sen sijaitsevan hyvin korkealla ja maisemat sieltä olisi varmasti upeat.

Mulla on aina ihan älytön tarve päästä johonki korkealle, siksi kalliot, vuoret, kukkulat, kaikki kiehtoo!

Tulee jotenkin niin hyvä olo korkeuksissa, on helppo hengittää, tuntee itsensä niin vapaaksi ja onnelliseksi.
Kaikki stressi ja murheet katoaa.
Tuollakin maisemat olivat henkeäsalpaavat, rauha valtasi mun jokaisen solun.

Haluaisin vielä joskus asua jossain maassa jossa vuoret ympäröi.

Suosittelen taas klikkaamaan kuvat suuremmiksi!




























Jotku söpöt kyyhkyläiset. <3 








 Muurien sisäpuolella oli myös hautausmaa, hautakivet oli hyvin erilaisia kuin mitä me ollaan totuttu Suomessa näkemään.


 Kukas lie tärkeä henkilö tuonne oli haudattu.




Tää oli creepyä, lähes kaikissa hautakuvissa oli valokuvat niistä menehtyneistä ihmisistä..

 Prinsessa katseli maisemia autuaan tietämättömänä takanaan heiluvasta ninjasta!
 Kiitos kuvasta Johannalle.


Sesimbra <3


Enkä toivo matkalleni muuta kuin onnea.



4 kommenttia:

  1. Ihan kuin Teemun pää tulis suoraan tuolta muurista ;)

    VastaaPoista
  2. Pyllykuva!! Äöää me lähetään tonne taas pääsiäisenä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa ois ollu pyllykuva lähempääki ;) mut se ois näyttänyt siltä että se on otettu tarkoituksella vaan pyllyistä!:D ääää senkin lierot! On varmaan vähän paremmat kelit!

      Poista

Kiitos kun ilahdutit päivääni kommentilla! :--)