Mulla on sydän
ja se toimii
ja takkuinen tukka mutta
hiukset kuitenkin

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Jäähyväiset

Viimeyönä meidän rakkaat kämppikset ( veljeni Ville ja hänen tyttöystävänsä Mari) lähtivät vähän pidemmäksi aikaa toiselle puolelle maailmaa.
Kerettiinhän me tässä melkein semmonen kuutisen viikkoa asua saman katon alla, joten on aika haikea fiilis kun
oli niin sairaan kivaa asua nelistään ja nyt menee sit pidempi aika että heitä taas nähdään.
Saatettiin Ville ja Mari bussipysäkille ja oltiin siinä puoliviiden maissa aamuyöl kotona ja uni tuli kyllä silmään vasta siinä puoliseitsemän maissa aamulla.
Itkuhan hyvästellessä tuli ja herättyä oli kyl silmät melko turvoksissa.
Miks jäähyväiset on aina niin hankalia? itselle ainakin suuri ahdistus tulee niistä joka kerta, vaikka siihen kuinka yrittäisi ''valmistua''.

No onneksi aika menee kuitenki taas niin nopeeta, ettei edes keretä huomata et ne on pois ollutkaan ja sit saadaan kuulla niiden seikkailuista etelä-amerikassa!

Ja onhan mulla kuitenkin ihana Teemuni täällä, eli ei siis mitään hätää!



Nauttikaa tonttuset reissusta ja nähdään kevään ensimmäisenä päivänä!<3

maanantai 12. marraskuuta 2012

NYT SYTYTÄMME KYNTTILÄN

Tässä ois nyt kuvia meidän upeista kynttilöistä ja olemme kyllä kovin tyytyväisiä!:)








Tänään tulee kuluneeksi kaksi vuotta meidän rakkaan Maj-mummun poismenosta ja hänelle sitten sytytimme tuon punaisen kynttilän ja tosi kauniistihan se palaa!
 

<3

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Tonttujen touhuja

Meidän ihanat (tosin pian meidät ''hylkäävät'') tonttukämppikset Vilfson ja Tolfson (lue: Ville ja Mari) päättivät valmistaa ylimääräisistä steariineista uusia kynttilöitä!













En muista millon oisin jostain ollut näin innoissaan, ootan vaan aamua et noi kynttilät on kunnolla jähmettyny ja nähdään minkälaisia värisekoituksia saatiin aikaseks ja kuinka kirjavia kynttilöitä tuli!

lauantai 10. marraskuuta 2012

Kunhan matka yhteinen on

Ylämäessä tönin sua eteenpäin,
Alamäessä vauhtias' jarrutan...
Vaikken kanssasi tanssimaan oppinut,
Opin enemmän: opin sinut.












Mutka Helsingissä

Love is right now
So don't close your heart
I've been waiting all my life
For this moment of our love
With you














?????
Semmosta.

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Nyky-yhteiskunnassa, ei aina haluis olla mukana

Puiden sisällä voi matkustaa
Vaikka puut ovat aina paikoillaan




Puut ovat miehittäneet maailman
Vapaa liikkuvuus on taattu kaikille


 Jokainen puu on yhteydessä toiseen
Jokaisesta puusta pääsee näin toiseen




Solut tarvitsevat valoa ja laidunmaan
Jottei uusiutuminen loppuisi päällä maan



lauantai 3. marraskuuta 2012

Kumarra siniristii, saat olla juoppo, et nisti

Tänään selvemmin
sä tiedät
sä et mee takaisin













Ei saa vaivata ketään,
pitää kätellä setää.
Väsyneet hävitetään,
älä luovu mistään.