Mulla on sydän
ja se toimii
ja takkuinen tukka mutta
hiukset kuitenkin

tiistai 9. helmikuuta 2016

Tää maailma puhdistaa



Edellisessä postauksessa oltiin myrskyävän meren äärellä,
saman päivän aikana käytiin vielä katsomassa Castelo de Sesimbraa, tunnetaan myös Maurien linnana(?).

Muut halus mennä merelle mut mä halusin mennä linnoitukselle, mentiin sit molempiin!
En mä nyt niin älyttömän kiinnostunut ollut tuosta linnoituksesta, tai sen raunioista, halusin sinne sen takia et tiesin sen sijaitsevan hyvin korkealla ja maisemat sieltä olisi varmasti upeat.

Mulla on aina ihan älytön tarve päästä johonki korkealle, siksi kalliot, vuoret, kukkulat, kaikki kiehtoo!

Tulee jotenkin niin hyvä olo korkeuksissa, on helppo hengittää, tuntee itsensä niin vapaaksi ja onnelliseksi.
Kaikki stressi ja murheet katoaa.
Tuollakin maisemat olivat henkeäsalpaavat, rauha valtasi mun jokaisen solun.

Haluaisin vielä joskus asua jossain maassa jossa vuoret ympäröi.

Suosittelen taas klikkaamaan kuvat suuremmiksi!




























Jotku söpöt kyyhkyläiset. <3 








 Muurien sisäpuolella oli myös hautausmaa, hautakivet oli hyvin erilaisia kuin mitä me ollaan totuttu Suomessa näkemään.


 Kukas lie tärkeä henkilö tuonne oli haudattu.




Tää oli creepyä, lähes kaikissa hautakuvissa oli valokuvat niistä menehtyneistä ihmisistä..

 Prinsessa katseli maisemia autuaan tietämättömänä takanaan heiluvasta ninjasta!
 Kiitos kuvasta Johannalle.


Sesimbra <3


Enkä toivo matkalleni muuta kuin onnea.



tiistai 2. helmikuuta 2016

Ei sateet viimat ja tuulet ole ketään varten enempää kuin muitakaan




Kuvia taas merenranta seikkailuilta Sesimbrasta.
Tuolloin oli kunnon myrsky, tuolla rannalla ollessa oikeesti tuntu välillä et henki salpaantuu siitä tuulen kovuudesta.
Se tuli niin kovasti päälle.
Eteenpäin liikkuminen oli oikeasti työlästä.

En halunnut muokata kuvia yhtään koska musta tuo valo ja tunnelma oli niin mielettömän mystinen ja jotenki jopa aavemainen, niin synkkänä ja harmaana silti mielettömän kaunis.





Kiitos kuvasta Johannalle.





Kiitos kuvasta Johannalle.
Kiitos kuvasta Johannalle.
Kiitos kuvasta Johannalle.



 Myrskypilvien välistä aurinko paistoi tehden maisemasta todella maagisen näköisen.







On hiljaisuus ja öinen huuto,
pauhua saman häkeltyneen sielun.