Mulla on sydän
ja se toimii
ja takkuinen tukka mutta
hiukset kuitenkin

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Kokemus on autuas opettamaan



Niin jäi taakse vuosi 2013 ja sen kunniaksi olen värkännyt ''muistelublogimerkintää'' kuluneesta vuodesta,
sekä valokuvien että tekstien muodossa.
Muutamat kuvat saattaa olla samoja kuin mitä olen täällä ennenkin julkaissut, mutta pyrin siihen että suurin osa kuvista olisi sellaisia joita ei ole blogissa ennen nähtykkään :)!
Olen kirjoitellut jokaisen kuun kohdalle asioita/tapahtumia siitä kuusta mitä on jäänyt päällimmäisenä mieleen ja näissä tosiaan keskitytään kaikkiin ihaniin ja positiivisiin asioihin ja jätetty ne negatiiviset asiat, murheet, stressit ja huolet pois, miksipä niitä enää muistelemaan?
Enkä tietenkään muutenkaan voinut kirjoittaa kaikkea jokaisessa kuussa kokemaani tapahtumaa tai asiaa ylös :D
Varoituksen sanana, kuvia ja varsinkin lopussa tekstiä on PALJON!
Nopeasti et saa tätä katsottua :)




TAMMIKUU






-Järjetön määrä lunta
- Kingi muutti meille sijaisasustelemaan


HELMIKUU






- Ihanat ystävänpäiväkirjeet ja lahjat
- Ensimmäinen tatuointi

 MAALISKUU





-Vesivahinko kämpässä
- Tutustuminen hassuun mieheen joka pelasti meidät kadulla nukkumiselta


HUHTIKUU






- Muutto lähes tyhjään suureen asuntoon
- Uudet kotikulmat


TOUKOKUU













- Raahen /Alpuan reissu
- Toinen tatuointi + sen myötä uusi ihana ystävyyssuhde
- Elämänilon ja halun saaminen takaisin, vapautuminen jostain joka piti minua vankina murheen suossa


KESÄKUU














- Yrttien keräily
- Hullu lämpö
- Viimeiset haikeat hyvästit uudenpellonkadun kodille
- Erilainen juhannus
- Miia<3
- Telttaretki
- Upea vuorokausi saaristossa koko yön valvoen ja ihaillen kaiken kauneutta huipussa seurassa
- Jarkko Martikaisen keikka
- Paljon uusia ihmisiä
- Päiväreissu Naantalissa äidin, Riston ja Teemun kanssa
- Palstan viljely, jota tosin käytiin viljelemässä about 2 kertaa joten arvata saattaa että satoa ei tullut :D
- Ekaa kertaa liftailtiin ja koettiin sen myötä aika hassuja hetkiä mielenkiintoisten ihmisten kanssa



HEINÄKUU










- Keskiaikaiset markkinat
- Luonnossa samoilu
- LÄMPÖÄ LÄMPÖÄ LÄMPÖÄ
- Kingin katoaminen
- Hukkasin myös Tampereella Teemun pankkikortin :D
miten niin hajamielinen?

- Helsinki ja Tampere<3

ELOKUU










- Taas uuteen asuntoon tavaroiden roudailu + seinien maalailua
- Teemun siskon häät Raahessa ja paljon tanssia!
- Lawatanssit, hurjasti rakkautta ja helpotusta henkiseen vointiin
- Lapsuudenystäväni Pia muutti Turkuun<3!


SYYSKUU










- SYYSKUU ja vieläkin kesäkelejä
- 2-vuotispäivä<3
- Haikeat heipat Johannalle
- Hyvästit Port Arthurin lukaalille


LOKAKUU









- Kaunein ruska ja värienloisto millaista ikinä kuunaan milloinkaan olen nähnyt!
- Järjetön onnellisuus
- Unohdin avaimet sisälle kämppään(vara-avaimet Teemulla Raahessa) ja sen seurauksena minä, vuokranantajani ja alakerran höperö humalainen pappa murtauduttiin asuntooni :D


MARRASKUU







taiteilijana: Sara

- Levollisuutta, viihtymistä omassa kodissa
- Mieletön Mikkelinreissu, syvempää tutustumista jo ennestään tuttuihin ihaniin ihmisiin
- Tampereen reissu, uusia ihmisiä, tatuoinnin korjailua ja tajuton määrä naurua
- Lähtö Raaheen ja vanhan ystävän näkeminen pitkän ajan jälkeen


JOULUKUU











- Raahessa kyläily, vanhojen tuttujen tapaamisia
- Alpuassa rentoilu ja pikku-Vilman kanssa leikkiminen
- 19-vuotissynttärit
- Teemun huikeat synttärit Helsingissä ja talvipuutarha<3
- Syviä meditatiivisia tiloja

- Varmistus paikastani tammikuussa järjestettävällä reikikurssilla Helsingissä
-  Erilainen, omanlainen ihana rento joulu Turussa, ulkona keli oli musta, mutta sisällä oli lämmin ja luovuuden täyteinen energia
- Rentouttava lomareissu Airistolle meren äärelle ja siellä vietetty päräyttävin uudenvuodenaatto mitä on koskaan ennen saanut kokea(tästä tulossa postausta erikseen myöhemmin)

Huhh, onpas ollut hullu vuosi.
En tiedä edes mistä aloittaisin?
Mennyt vuosi on todella muuttanut konkreettisesti paljon paljon asioita, koskaan ennen elämässäni ei ole ollut sellaista vuotta jonka aikana olisin itse muuttunut niin paljon kuin vuonna 2013.
Jotain sellaista tosin osasin odottaa, mutten näin suurissa mittasuhteissa.
En ole koskaan aiemmin tuntenut niin hurjia pelon ja ahdistuksen tunteita kuin alkuvuodesta ja alkukesästä, mutta ONNEKSI sen vastapainona niiiin suuren määrän ilon, onnellisuuden ja rakkauden tunteita kuin ikinä aiemmin.
Vuosi 2013 kasvatti ja opetti minua niiiiiiiiin järjettömän paljon, tutustuin paljon paremmin itseeni, rakkaimpiini, koko maailmankaikkeuteen ja uusiin ihmisiin kuin koskaan ennen tuota vuotta olin tutustunut.
En ole kuunaan kokenut niin ihmeellisiä, ajatusmaailmaani, mieltäni, koko olemustani avartavia asioita.
Tuntenut, nähnyt ja kokenut tämän maaimankaikkeuden kauneuden, ihanuuden ja rakkauden niin voimakkaasti saaden siitä ihan hulluja euforisia värähtelyjä pitkin kehoani.

Saanut elämääni niin ihania uusia ihmisiä, ystäviä joista en tahtoisi kuunaan luopua.
Joutunut niin ahdistetuksi nurkkaan että olen joutunut tosissani miettimään mitä haluan ja mitä voin tilanteelle tehdä?
Oppien siinä ihan hurjasti itsestäni, huomannut olleeni rohkea ja itsenäinen.
Tiedostanut kuinka tärkeintä on pitää itsestään huolta pärjääkseen, tiedostin mitä olin tehnyt väärin itseäni ja muita kohtaan.
Opin kuinka koskaan ei saa luovuttaa, mitä vastoinkäymisiä maailma ikinä eteen heittääkään, täytyy taistella, enemmin tai myöhemmin tulee tajuamaan mikä tarkoitus oli joillakin asioilla tulla todellisuuteesi, vaikket sitä sillä hetkellä ymmärtänytkään.
Olin rohkea, spontaani, hyppäsin tuntemattomiin uusiin seikkailuihin sen kummempia miettimättä tai pelkäämättä, menin vain ja katsoin mitä eteen  tuli.
Menin intuitiolla eteenpäin, kuuntelin sydäntäni ja tajusin kuinka aina ja joka tilanteessa pitää toimia sydämen äänen mukaisesti, ei järjen tai mielen rajoittuneiden ehtojen mukaan.
Odotan innolla, positiivisin ja avoimin mielin uutta upeaa vuotta, joka tulee takuulla olemaan yksi suuri tuntematon seikkailu, joka voi tuoda tullessaan ihan mitä tahansa ja otan sen kaiken vastaan ilman pienintäkään pelkoa mistään!
Aion nauttia elämän epävarmuudesta, sen jos minkä opin 2013 vuonna, KAIKKI on epävarmaa ja kaikki muuttuu kokoajan, siinä täytyy vain pienen menninkäisen kulkea tuulen mukana ja seuraten tähtiä, ei tarrautua tai jumiutua mihinkään liiaksi kiinni.
Ei saa pelätä astuvansa harhaan tai väärälle polulle, kuinka voit löytää sen oikean tien jos et eka kokeile muutamaa väärää polkua?
NAUTTIKAA elämästä ja rakastakaa paljon ja kaikkea!<3