Kun saavuimme Bosniasta Kroatian puolelle , ajoimme korkealle uskomattoman upealle paikalle.
Nuo maisemat olivat jotain niin henkeäsalpaavaa, kauneutta silmänkantamattomiin.
Muistan tuon hetken hyvin elävästi, kun katselin tuota vihreyttä häkeltyneenä... voiko tämä olla tottakaan että todella olen täällä vai uneksinko vain?
Muistan sen onnen ja hyvänolon tunteen, se on sellainen olo jota kohti haluan tavoitella tälläkin hetkellä.
Ehkä ensimmäistä kertaa oikein todenteolla näitä kuvia katsellessani kaipaan takaisin tuonne, oi kaunis Kroatia...
Kaiken tämän kylmän kaamoksen keskellä, hyppäisin mieluusti ensimäiseen lentokoneeseen, ihan mihin vain, jonnekin lämpimään pois täältä.
Tahdon uudet silmät,
joilla näen kauemmas.
Pihan yli vuorille
ja niiden lävitse